Peppu ylös konttorituolista! Lue, miksi taukoliikunta on MUST

Suvi VainioFyysinen hyvinvointi, Hyvinvointiohjelma, Moderni HRLeave a Comment

Väitän, että taukoliikunnan hyötyjä tai haittoja ei vieläkään aidosti myönnetä lukuisista tutkimuksista huolimatta, koska jos näin todella olisi, toimistotyöläisten arjessa taukoliikunta olisi osa työpäivää ja työkulttuuri olisi taukoliikuntaa paljon voimakkaammin tukeva.

Erityisesti toimistotyöläisten elämässä istumisesta on tullut uusi normi. Tutkimusten mukaan (TTL:n ja UKK-Instituutin tutkimukset) me suomalaiset aikuiset istumme keskimäärin yli 9 tuntia joka päivä. Se on melkoinen määrä, sillä kun päälle laskee vielä n. 7-8 tunnin yöunet eli ajan, jonka vietämme makuuasennossa, saamme yhteenlaskettuna 16-17 h aikaa joko maaten tai istuen viettäen. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että tehokaskaan vapaa-ajan liikunta ei auta enää täysin kompensoimaan runsaan istumisen haittoja, mikäli päivittäiseen istumiseen käytetty aika on yli 7 tuntia.

Pitkä istumisputki toimistolla tai palavereissa saa selän ja niskan jumiin, alaselkää särkee, vireystaso laskee ja ajatukset eivät kulje niin vilkkaasti kuin aamupäivällä. Runsas istuminen saa myös pohkeet herkästi turpoamaan ja iltapäivästä tiukat housut tai pohkeisiin ulottuvat kengät kiristävätkin ikävästi.

Aineenvaihdunnallisesti istuminen vastaa käytännössä lepotilaa. Lepotilassa energian kulutus on pientä ja lihakset ovat hyvin passiivisessa tilassa. Lihasten passiivisuus suurentaa insuliiniresistenssiä (insuliinin teho laskee) ja vaikuttaa rasvahappojen kuljetukseen sekä hapetukseen elimistössä negatiivisesti. Muun muassa ”hyvän” HDL-kolesterolin määrä alkaa laskea jo muutaman tunnin istumisen jälkeen. Yksinkertaistettuna – elimistön aineenvaihdunta häiriintyy runsaan istumisen seurauksena ja tällä on taas omat seurauksensa. Onkin tutkittu, että runsas päivittäinen istuminen on oma terveysriskinsä nostaen siten mm. metabolisen oireyhtymän, diabeteksen sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä ja nämä riskit eivät kokonaan poistu, vaikka liikuntasuositukset täyttyisivätkin vapaa-ajan liikunnan merkeissä. Ja vain harvalla meistä liikuntasuositukset täyttyvät, työikäisistä vain kymmenesosa täyttää terveysliikunnan suositukset kokonaisuudessaan. (Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto). Istuminen on vallannut arkemme.

Jos siis oma tai tiimin hyvinvointi ja työssä jaksaminen kiinnostaa, niin vapaa-ajan liikunnan lisäksi taukoliikunta on aivan MUST. Toistan. Päivittäinen taukoliikunta on aivan MUST.

Päivittäisellä taukoliikunnalla on monia hyötyjä

Työpäivän aikana asentoa olisi hyvä muuttaa vähintään 30 minuutin välein, vaihdella istumista ja seisomista vuorovedoin, nousta ylös kun puhelin soi, tehdä pieniä venytysliikkeitä samalla kun lukee kollegalta tullutta viestiä tai palaverissa voi välillä seistä fläppitaululla piirrellessä. Näin tekemällä saa monia hyötyjä:

– Aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastuvat kehossa ja aivoissa
– Aivot ja keho virkistyvät ja keskittymiskyky on parempi, jolloin töissä saa enemmän aikaiseksi ja todennäköisesti vähemmillä virheillä
– Insuliiniherkkyys paranee, jolloin mm. metabolisen oireyhtymän ja 2. tyypin diabeteksen riski vähenee
– Jo 20 min vähemmän istumista päivässä ylläpitää terveyttä ja lihasmassaa (Pesola ym. 2017)
– Painonhallinta helpottuu, koska energiaa kuluu taukoliikunnan ansiosta enemmän
– Lisäksi työyhteisössä yhteinen työn tauottaminen liikkumalla voi lisätä yhteisöllisyyttä ja sitä myötä tuloksellisuutta (Andersen ym. 2015, Jay ym. 2011, Mortensen ym. 2014).
– Myös selkä- ja niskakivut voivat helpottua taukoliikunnan avulla. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat suurin sairaspoissaolojen syy ja siksi näiden ennaltaehkäisyyn olisi hyvä kiinnittää huomiota.

Vieressä punnertavaa tai joogavenytyksiä tekevää kollegaa ei siis kannata katsoa kieroon vaan liittyä reippaasti mukaan. Henkilöstöliikuntabarometrin mukaan (2017) 24 % henkilöstöstä lisäisi liikuntaa, jos työkaverit pyytäisivät mukaan ja myös mahdollisuus taukoliikuntaan on barometrin mukaan yksi tärkeistä tekijöistä lisäämään tai aloittamaan työpaikan tukemaa liikuntaa.

Olen saanut työskennellä asiantuntijayrityksissä, joissa päivittäiset punnerrukset ja pienet yhteiset taukojumpat ovat olleet osa yrityskulttuuria. Tällaisia yrityksiä saisi olla enemmänkin, sillä nämä edelläkävijäyritykset ovat tuloksellaan osoittaneet, miten henkilöstön fyysinen hyvinvointi näkyy myös yrityksen taloudellisessa menestyksessä. Muutaman minuutin tauko työpäivän aikana tai kävelypalaveri eivät ole työtehosta pois, vaan päinvastoin.

Niinpä tämä(kin) artikkeli oli kirjoitettu seisten ja muutamia varpaille nousuja samalla tehden – levoton ja liikettä kaipaava ihminen kun olen, jonka aivot tuntuvat pysähtyvän kahden tunnin istumisen jälkeen.

Miten työpaikallasi tuetaan taukoliikuntaa tai vähennetään istumatyön haittoja? Tukeeko yrityksesi kulttuuri taukoliikuntaa vai katsotaanko jumppaavaa työntekijää vinoon? Me Diwellossa autamme työhyvinvointia tukevan kulttuurin luomisessa ja tarjoamme uudenlaisia verkkovalmennuksia, jotka tuovat mm. taukoliikunnan helposti koko henkilöstön arkeen. Uutuutena mm. Toimistosoturi – taukoliikuntaa ja fyysistä terveyttä tukeva valmennus! Ota yhteyttä ja kysy lisää.

Share this Post

About the Author

Suvi Vainio

Twitter

Kauppatieteen maisteri, palvelumuotoilija ja sosiaalipsykologi, joka yhdistää psykologista ja käyttäytymistieteellistä tietoa hyvinvointiin ja organisaatioiden kehittämiseen. Brain-based coach. Auttaa organisaatioita kehittämään työntekijäkokemusta, kulttuuria, HR- ja johtamiskäytäntöjä ja johtamaan muutostilanteita, coachaa ja valmentaa yksilöitä ja tiimejä. Ota yhteyttä: suvi.vainio(at)diwello.fi

Kuka?

Suvi Vainio

Kauppatieteen maisteri, palvelumuotoilija ja sosiaalipsykologi, joka yhdistää psykologista ja käyttäytymistieteellistä tietoa hyvinvointiin ja organisaatioiden kehittämiseen. Brain-based coach. Auttaa organisaatioita kehittämään työntekijäkokemusta, kulttuuria, HR- ja johtamiskäytäntöjä ja johtamaan muutostil......

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.