Kasvun asenne eli growth mindset – Miten se toteutuu teidän organisaatiossa?

Suvi VainioAivot ja ajattelu, EsimiestyöLeave a Comment

Yksilöiden ja organisaatioiden kehittäminen on kiehtonut minua jo melkein 20-vuoden ajan, mutta palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen, kun törmäsin vuoden 2017 alussa käsitteeseen ”growth mindset” eli kasvun asenne. Se kiteyttää hienosti kaiken sen, johon olen uskonut jo vuosia ja jota olen myös toteuttanut omassa arjessani. Kaikki on opittavissa ja lähtöisin omasta mielestämme ja sen toiminnasta. Olenkin ottanut periaatteen osaksi Diwellon ryhmäcoachingia ja esimies- ja työyhteisövalmennuksia.

Mikä siis on kasvun asenne?

Carol Dweck tutki jo kolmekymmentä vuotta sitten lasten asenteita epäonnistumisia kohtaan ja huomasi, että toisille oppilaille epäonnistumiset olivat tapa oppia ja yrittää uudelleen kun taas toisille opiskelijoille pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat katastrofilta ja syyltä luovuttaa ja vältellä vastaavia tehtäviä. Tuskin ketään yllättää, että ensimmäiseen ryhmään kuuluvat oppilaat pärjäsivät paremmin ja saavuttivat parempia tuloksia kuin ne, jotka välttelivät vastoinkäymisiä.

Viime vuosina kasvun asennetta on tuotu yhä enemmän yritysmaailmaan, sillä koulumaailmasta lasten parista havaitut asiat pätevät myös aikuisille. Dweck on kysytty puhuja ja pitää esityksiään suurille yleisöille globaalisti. Suosio kertoo siitä, että aihe kiinnostaa ja on tällä hetkellä pinnalla. Ja se kertoo myös siitä, että näissä tutkimuksissa on saatu mielenkiintoisia ja toimivia tuloksia.

Kasvun asenteessa kaikki kulminoituu mieleen ja tapaan ajatella. Kun uskoo omiin kykyihin pärjätä ja oppia, on maailma avoin. Toisaalta ajatus siitä, että ei ole tarpeeksi älykäs tai ongelma on liian haastava luo muuttumattomuuden asenteen eli epäuskon itseen. Jos ei usko tai ole valmis yrittämään tarpeeksi, ei voi myöskään onnistua.

Kasvun asenne organisaatiossa

Sosiokulttuurisella kontekstilla eli ympäristöillä, joissa vietämme aikaa, on iso vaikutus ajatteluumme ja siihen miten ajattelemme myös itsestämme. Tyypillisesti vietämme aikaa kotona, harrastuksissa, mutta myös ison osan päivästä töissä tai opiskelijapiireissä. Hakeudumme myös mielellämme ihmisten seuraan, joilla on samanlaisia arvoja ja ajatuksia kuin meillä.

Tapamme ajatella on yksilöllinen, mutta organisaation kulttuuri vaikuttaa suuresti siihen, miten kasvun asenne omaksutaan työssä. Kasvun asenteen omaksuneissa organisaatioissa työntekijät olivat sitoutuneempia, voimaantuneempia ja kokeiluhaluisempia. Näissä organisaatioissa vallitsee korkeampi luottamus ja innovatiivisuus. Esimiehet ilmaisevat positiivisempia näkemyksiä työntekijöistään ja näkivät heidät innovatiivisempina, yhteistyökykyisempinä ja sitoutuneempina kasvuun ja oppimiseen kuin niissä organisaatioissa, joissa vallitsee muuttumattomuuden asenne. Muuttumattomuuden asenteen organisaatioissa työntekijät kokevat, että vain muutamia työntekijöitä arvostetaan, joka taas tekee sitoutumisen heikommaksi. Epäonnistumisia pelätään ja kokeiluja ja riskejä vältetään.

Voit testata omaa kasvun asennettasi muutaman keskeisen kysymyksen avulla:

·       Haluatko oppia uutta myös sinulle vaikeilla osa-alueilla?

·       Tartutko mielelläsi uusiin haasteisiin?

·       Jatkatko sitkeästi eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta?

·       Uskotko, että vaivannäkö on tie menestykseen?

·       Keräätkö vinkkejä muiden menestyksestä?

·       Osaatko hyödyntää saamaasi kritiikkiä?

Mikäli vastasit myönteisesti yllä oleviin kysymyksiin, edustat kasvun asennetta. Kasvun asenne johtaa haluun oppia kehittymisen ja henkilökohtaisen kasvun vuoksi. Ja ei hätää, vaikka vastasitkin joihinkin yllä oleviin kysymyksiin kielteisesti. Kasvun asennetta voi kehittää ja muokata harjoittelun avulla. Olen huomannut käytännön työssä, että coaching on erinomainen työkalu kasvun asenteen vahvistamiseen. Kun haluat muuttaa itseäsi, tarvitaan oman toiminnan tiedostamista, uusien tapojen luomista ja toistoa. Asennetta voi opetella ja se on myös yksi tapa luoda menestyvämpiä tiimejä ja yksilöitä.

Kaipaatko sinä tai organisaatiosi boostia kasvun asenteeseen? Voit tilata meiltä tiimillesi, esimiehille tai itsellesi henkilökohtaisen coachauksen tai valmennuksen, jossa keskitytään kehittämään kasvun asennetta ja potentiaalia. Kysy rohkeasti lisää! 

Kuka?

Suvi Vainio

Kauppatieteen maisteri, palvelumuotoilija ja sosiaalipsykologi, joka yhdistää psykologista ja käyttäytymistieteellistä tietoa hyvinvointiin ja organisaatioiden kehittämiseen. Brain-based coach. Auttaa organisaatioita kehittämään työntekijäkokemusta, kulttuuria, HR- ja johtamiskäytäntöjä ja johtamaan muutostil......

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.