Fyysinen hyvinvointi viittaa elimistömme kuntoon. Yhä useampi ihminen on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan mikä on hienoa, sillä oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla on merkittävin vaikutus sairaspoissaoloihin, jaksamiseen, tuottavuuteen sekä erilaisten sairauksien ennaltaehkäisyyn. Autamme yrityksesi henkilöstöä voimaan paremmin terveyttä edistävän ravinnon ja liikunnan avulla. Tutkimusten mukaan työntekijöillä, jotka syövät terveellisesti on 25 % suurempi todennäköisyys suoriutua työstään paremmin (HERO) ja toisaalta 90 % 2. tyypin diabeteksen aiheuttamista kustannuksista on ehkäistävissä yksinkertaisilla ruoka- ja liikuntatottumuksilla (THL).

Sosiaalisen tuen merkitys ihmisen hyvinvointiin on tunnistettu useissa tutkimuksissa. Hyvät suhteet perheeseen, ystäviin, kollegoihin ja yhteisöihin omaavat ovat onnellisempia, heillä on vähemmän terveysongelmia ja he elävät pidempään. Lisäksi esimiehen viestintätyylillä sekä johtamis- ja sosiaalisilla taidoilla on merkittävä vaikutus henkilöstön hyvinvointiin ja sitoutumiseen.  

Kuinka voimme auttaa?


1Työhyvinvoinnin nykytila ja kehittämistoimenpiteet

Voimme toteuttaa työhyvinvoinnin tai laajemman fyysistä-, sosiaalista ja henkistä hyvinvointia mittaavan kyselyn sekä vetää yhteen kehittämissuositukset. Meiltä onnistuu myös kehittämisworkshopit

2Be Well Do Well verkkovalmennus

3Hyvinvoinnin luennot ja workshopit

Be well do well – verkkovalmennus

Verkkovalmennustemme aikana autamme henkilöstöäsi kehittämään uusia terveyttä edistäviä rutiineja töissä ja vapaa-ajalla sopivin pienin askelin. Hyödynnämme tieteeseen perustuvia uusimpia tutkimustuloksia, käytännön työssä opittua kokemusta sekä hauskuutta ja ammattitaitoisten valmentajien kannustusta ja rohkaisua omaehtoiseen pohdiskeluun. Lähestymistapamme on käyttäytymistieteisiin, positiiviseen psykologiaan, hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuuteen sekä ajasta ja paikasta riippumattomuuteen perustuva.

Toimistosoturi

Tämä valmennus on monipuolinen yhdistelmä joogaa, kehonpainoharjoittelua sekä toimistojoogaa. Liikunta ja liike on tärkeää paitsi työajan ulkopuolella niin myös töissä, sillä istumme keskimäärin yli 9 tuntia päivässä ja sen lisäksi vietämme yön makuuasennossa (7-8 h). Muutaman minuutin taukojooga keskellä päivää piristääkin mukavasti siis sekä kehoa että mieltä, lisää energiankulutusta edistäen siten painonhallintaa, vähentää metabolisen oireyhtymän sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

Tulet tämän valmennuksen aikana:

  • kehittämään fyysistä voimaasi
  • kehittämään notkeutta
  • kiinteyttämään kehoasi
  • vähentämään istumatyön haittoja
  • lisäämään virkeyttä työpäivääsi
  • huoltamaan selkääsi ja istumisen jumittamia hartioita ja niskaa
  • lisäämään yleistä hyvinvointiasi
  • parantamaan immuunipuolustustasi sekä 
  • tekemään muutoksia ruokavalioosi, jotka näkyvät positiivisesti myös terveydessäsi. Kun immuunipuolustus on vahva, kausiflunssat eivät iske niin helposti ja muutenkin olo pysyy virkeänä ja energisenä.

Connect to your innernet

Tämä verkkovalmennus auttaa lievittämään stressiä ongelmakeskeisin ratkaisumallein tunteiden ja ajatusten työstämisen kautta sekä emootiokeskeisin menetelmin, jotka auttavat purkamaan stressiä ja tuomaan kehoa ja mieltä takaisin kohti tasapainoa mm. rentoutus- ja hengitysharjoituksin (mindfulness), ravitsemuksen, taukovinkkien, positiivisuuden psykologian  sekä lempeämmän liikunnan kautta. Aina ei tarvitse suorittaa, jaksaa, hoitaa velvollisuuksia ja ylittää itsensä vaan tärkeää on pystyä myös päästämään irti, rentoutumaan ja olemaan läsnä omien ajatustensa ja nyt -hetken kanssa. Kun hetkeksi hidastaa, jaksaa sen jälkeen taas kiihdyttää.

Valmennuksessa  hyödynnetään tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa tietoa yhdistettynä käytännön kokemukseen ja asiakastyöskentelyyn. Valmennus sopii kaikille tasoille ja aikaisempaa kokemusta esim. rentoutus- tai hengitysharjoituksista ei tarvita. Pääpaino on konkreettisissa harjoituksissa, erilaisiin stressinhallintatyökaluihin tutustumisessa sekä omaan pohdintaan kannustamisessa teorian sijasta.

  • Yli 10 ajatuksia herättävää ja laadukasta videota ja niihin liittyvää harjoitusta. Yksittäisen videon kesto on n. 10-35 minuuttia.
  • Alku- ja lopputestin stressitasosi sekä valmiutesi hallita stressiä kartoittamiseksi
  • 1 kk:n pääsyn kaikkiin videoihin valmennuksen jälkeen, joista voit katsoa suosikkejasi uudelleen
  • Yhteyden valmentajaan ja mahdollisuuden kysyä stressinhallintaan, ravintoon, liikuntaan ja rentoutumiseen liittyviä kysymyksiä
Diwellon Connect to your Innernet -ohjelmasta saimme paljon henkistä pääomaa keskelle kiireen ja stressin täyttämää syksyä. Teki hyvää pysähtyä hetkeksi ajattelemaan omia arvojaan, opetella priorisoimaan tekemisiään, keskittyä tähän hetkeen sekä oppia uusia asioita mm. positiivisen ajattelun voimasta. Oli myös arvokasta saada vinkkejä esiintymisjännitykseen ja opetella rentoutumaan hektisessä arjessa.

Taukojooga toimistollamme puolestaan sai meidät liikkumaan ja poistamaan toimistotyön aiheuttamia jumeja keskellä työpäivää. Ne pistivät veren virtaamaan ja antoivat energiaa jaksaa tähän pimeään vuodenaikaan. Yhdessä taukojoogailu auttoi myös saamaan ajatukset hetkeksi pois työasioista, tekemään yhdessä jotain hauskaa kollegoiden kanssa ja täten myös luomaan vahvempaa yhteishenkeä.Heidi Bergman - HR & Administrative Manager, Dingle

3) Hyvinvoinnin luennot ja workshopit

Kahden tunnin (2h) luennot, joissa mukana käytännönläheisiä harjoituksia. Voidaan toteuttaa myös englanniksi. Hinta 350 eur + alv + matkat (matkakuluja ei veloiteta Helsingissä ja Espoossa). Aiheet:

1) Kohti terveellisempää ja tasapainoisempaa elämää
Informatiivinen ja interaktiivinen luento, joka auttaa löytämään paremman tasapainon elämään. Luennolla käsitellään arvoja sekä hyvinvoinnin eri osa-alueita, jotka vaikuttavat fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin (uni, ravitsemus, treeni, sosiaalisuus ja stressin hallinta)

2) Oman työpaikan energiset ja virkeät toimistosoturit
Tietoa siitä, miksi taukoliikunta istumatyössä on MUST, joogan hyödyt taukoliikuntamuotona ja ohjattuja taukojoogaharjoituksia, jotka voi tehdä normaalit työvaatteet päällä palaverihuoneessa tai oman työpisteen äärellä. HUOM. taukojoogatunti vaihdettavissa myös fyysisemmäksi joogatunniksi, jossa edellytyksenä joustavat liikuntavaatteet, joogamatto sekä joogaan soveltuva tila.

3) Vähemmän stressiä tiedostavan läsnäolon kautta
Luento sisältää tietoa siitä, miten mindfulness auttaa edistämään keskittymiskykyä, lisäämään tuottavuutta sekä vähentämään stressiä. Luennon lisäksi sessio sisältää käytännönläheisiä ja helppoja mindfulness- ja rentoutusharjoituksia, joita voi tehdä milloin tahansa työpäivän aikana ja/tai työpäivän jälkeen.

4) Lisää virtaa ja aivojen toimintakykyä terveellisellä ravinnolla
Tietoa siitä, miten syöminen vaikuttaa energiatasoihin, työssä jaksamiseen sekä ajattelukykyyn. Käydään läpi yleisimpiä ravitsemusvirheitä sekä annetaan käytännönläheisiä esimerkkejä terveellisestä ruokavaliosta erityisesti toimistotyöläisen näkökulmasta. Mukana lisäksi lyhyt kysely, jonka avulla työntekijä voi tehdä itsearvion omasta ruokavaliostaan ja tarvittavista muutoksista.

5) Positiivinen psykologia ja positiivisuuden voima
Mitä on positiivisuuden psykologia? Miten tunteet ja ajatukset vaikuttavat kehomme reaktioihin? Positiivisen puheen merkitys työssä ja muussa elämässä. Miten lisätä postiivista puhetta ja tunteita työssä? Luento ja käytännönläheiset harjoitukset

6) Stressi ja ravitsemus
Opi, miten stressi vaikuttaa kehoomme ja miten laadukkaan ja terveellisen ruokavalion avulla voidaan lievittää stressiin liittyviä oireita sekä nopeuttaa palautumista.